Blogit
4.10.2010 Kari Liimo, Teijo Finneman ja Ville Vainio
Kari Liimo
-Brigham Young, HKT
Teijo Finneman
-HKT, Klosterneuburg, Helsingborg, Dowling College
Ville Vainio
-KTP, Brigham Young
1960-luvun koripallon nousu ja kehittyminen
Liimo: Olin 1961 ensimmäistä kertaa maajoukkueessa, EM-kisoissa Belgradissa 17-vuotta juuri täyttäneenä nuorena pelaajana. Kisoihin lähdettiin suurin toivein, ilman suurempaa tietoa millä tasolla Suomi pelaa kansainvälisesti. Kasassa oli pitkä joukkue. Ensimmäinen ottelu Itä-Saksaa vastaan ja toinen ottelu Unkaria vastaan palauttivat joukkueen maanpinnalle, sillä tappiot olivat selviä. Kisat antoivat Liimolle kuitenkin kipinän, että tästä lähdetään eteenpäin. Seuraaviin EM-kisoissa 1963 Wroclawissa valmistauduttiin pitkillä leireillä mm. Kuortaneella. Usko oli kova pärjäämisen puolesta, mutta silti kyyti oli kylmää. Euroopan kärki oli kaukana. Valmentautumiseen oli satsattu paljon rahaa, joten tilanne oli kriittinen 1963 kisojen jälkeen.
Suomessa pelattiin Itä-Saksaa ja Unkaria vastaan maaotteluita ja huomattiin, ettei tilanne kuitenkaan aivan huono ole, sillä joukkueet voitettiin. Myös hyvät ottelut Neuvostoliittoa vastaan toivat itseluottamusta. Genevessä olympiakarsinnat, joihin mentiin Tsekkoslovakian harjoitusturnauksen kautta (josta Kallu Tuominen kertoo tahalleen hävinneensä ottelun). Ensimmäinen ottelu Unkaria vastaan päättyi Suomen 20 pisteen voittoon ja siitä homma lähti lentoon. Geneven kisat olivat henkilökohtaisesti Liimolle suuri menestys.
Olympialaiset syksyllä 1964. Liimon tuntuma on, että oltiin saatu liian paljon Geneven jälkeen, joten ei oltu vielä valmiita turnaukseen. Sijoitus oli kuitenkin jälkikäteen aika hyvä (11.). Olympialaisista Liimo lähti suoraan jenkkeihin.
1960-luvun nousun takana oli harjoittelu, jota oltiin lisätty. Myös Suomea kutsuttiin Euroopan amerikkalaisimmaksi maaksi pelityyliltään. Pettersen ja vierailevat valmentajat USA:sta muokkasivat pelityyliä.
Vainio: Suomen joukkue oli 1960-luvulla pitkä ja iso joukkue kansainvälisesti, joten se oli myös yksi syy menestykseen.
Finneman: 1961 nousin HKT:n edustusjoukkueeseen. Pääsin 1963 mukaan maajoukkueeseen, kun Wroclawin kisojen jälkeen maajoukkue uudistui vanhempien pelaajien lopetettua. Jorma Bruce on väittänyt, että Finneman pääsi maajoukkueeseen, koska oli Liimon kaveri – voi siinä vähän olla perää.
Liimo: HKT:n eturivi oli lähes sama, mikä oli maajoukkueenkin aloitusviisikko. HKT:n kansainväliset ottelut olivat tuoneet kokemusta ja uskoa.
Finneman: Maajoukkueeseen oli helpompi tulla, koska joukkueessa oli paljon pelikavereita. Muualta Suomesta oli varmasti vaikeampi tulla maajoukkueeseen.
1964 Olympialaiset, Tokio
Finneman: Kesä Geneven karsintojen jälkeen oli tiukka. Olimme Unkarissa ja Jugoslaviassa, sekä Moskovan ns. esikisoissa pelaamassa. Moskovassa pelattiin olympialaiset samalla otteluohjelmalla kuin olympialaiset tullaan pelaamaan, vastustajina Neuvostoliiton osavaltioita. Kolme pelaajaa ratkaistiin vasta viime hetkillä olympiajoukkueeseen, ja Finnemanilla oli vahva usko päästä mukaan hyvin menneiden pelien jälkeen.
Liimo: Itseäni jäi erityisesti harmittamaan ottelu Uruguaita vastaan. Vastustaja pisti ottelun tappeluksi, emmekä olleet valmiita sellaiseen. He saivat meidät tolaltamme. Olimme parempi joukkue, mutta vastustaja sai meidät tolaltamme, emmekä päässeet pelaamaan sijoista 5-8.
Vainio: Kallu kertoi, että Martti Liimo oli ottelusta kysynyt, että saako antaa takaisin? Kallu oli antanut luvan.
Finneman: Laanti antoi takaisin ja lensi ulos… Emme osanneet sitä vielä. Toinen raskas tappio oli Japania vastaan, joka pelasi ’karate-koripalloa’. Tappio tuli vain parilla pisteellä viimeisessä ottelussa sijoista 10-11.
Liimo: Oikeastaan ensimmäistä kertaa näki siellä vasta jenkit, ja huomasi etten ollut vielä nähnyt koripalloa.
Finneman: Raimo Vartia sanoi kuolemattomat sanat: Älkää katsoko heitä, antaa heidän katsoa meitä.
Liimo: Kohtasimme tulevan presidenttiehdokkaan Bill Bradleyn. Bill Bradley tuli yllättäen majapaikkaamme ja halusi vaihtaa kanssani verkkareita.
Liimo: Matka ylipäänsä Kaukoitään, Japaniin oli uskomaton kokemus. Olympiakylä, jossa näki maailman tähtiä ja suomalaisia huippu-urheilijoita, joihin ei ollut Suomessakaan tutustunut.
Finneman: Vaikka oltiin Eurooppaa kierretty muutama vuosi, niin oli aivan eri homma lähteä toiselle puolelle maailmaa. Lento SAS:illa pohjoismaalaisella yhteisjoukkueella Tukholmasta, josta Anchorageen. Napapiirin ylityksestä saimme diplomit. Paluumatkalla Bangokissa oli 3-4 päivän pysähdys. Samassa koneessa oli Norjan kuningas Harald, joka oli kutsunut Suomen Norjan suurlähetystöön. Kaikki Pohjoismaalaiset olivat sinuja keskenään, myös kuninkaan kanssa – vaikkei se ehkä käytännössä ihan näin ollutkaan.
Finneman: Ennen kisoja kävimme katsomassa Jokohamassa esikarsintoja ja Fuji-vuorta, sekä Hakone-järveä, sillä olimme runsaasti ennen kisoja paikalla.
Helsinki-Tampere EM-kisat 1967, jossa Suomi oli 6.
Vainio: Minulta on turha ylipäänsä kysyä vastustajista ja pelsitä, sillä minua on kiusattukin siitä, etten muista kuin kaksi vastustajaa ylipäänsä. Tutustuin 1965 Suomessa jenkkien joukkueeseen, kun matkustimme heidän kanssaan bussilla Suomessa. Oli hienoa päästä tulevien NBA-legendojen kanssa samalle kentälle, vaikken vielä paljon peliaikaa saanutkaan.
Kotkassa ajauduin koripallon pariin tällä mitalla luonnollisesti. Maajoukkueella oli ensimmäisiä ns. pitkien pelaajien leirejä, joista yritettiin seuloa lahjakkukksia ja saimme yksilöllistä valmennusta. 1966 oli nuorten EM-kisat, johon ikäluokkani pääsi. Itse kisat meni hiukan heikommin kuin karsinnat. Petersenin teorian mukaan Vainion pelit meni sekaisin, kun valokuvaajien eteen tuotiin Vainio ja laitettiin pitkälle vaalealle vauvoja syliin.
Liimo: Lähdin olympialaisista jenkkeihin. Ja olin 1967 Kaukoidän 27 ottelun kiertueella kouluni Brigham Youngin kanssa. Sieltä suoraan EM-kisoihin. Joukkue oli kova.
Finneman: Leireilimme kesällä paljon, muttemme yhtä paljon kuin olympiavuonna. Henkilökohtaisesti, kun olin kesätöissä, juoksin aina aamulla 13km. Iltapäivällä oli aina harjoitukset kesällä. Jossain vaiheessa tuntui, että harjoittelimme liian paljon.
Ensimmäiset matsit, joissa voitettiin mm. Espanja, toivat olon, että hallitsi otteluita – epätyypillisesti suomalaiselle palloilujoukkueelle. Jugoslavialle hävittiin, mutta oli mahdollisuus sekin voittaa.
Liimo: Suomessa on ollut siistit hallit mutta pienet katsomot. Real Madrid oli ihastunut aikanaan Urheilutalolla käydessään, että olisipa heillä tällainen halli.
Vainio: EM-kisat Suomessa, kun pelattiin jäähalleissa täysien katsomoiden edessä, oli ainutlaatuinen kokemus. Sellaista tunnelmaa ei varmasti ole juurikaan koettu suomalaisessa palloilussa. Erikoinen piirre EM-kisoissa oli edelleen se, että joukkue oli kahta lukuun ottamatta helsinkiläisistä koottu. Olimme Ahosen Ollin (Tampereelta) kanssa hotellissa majoittuneena, johon pojat kokoontuivat meitä tarkkailemaan. 1966 olin Helsingissä kielikylvyssä opettelemassa asuessani Teijo Finnemanin luona kesän. Opin kulkemaan dösällä ja spåralla.
Yhdysvaltojen kokemukset pelaajalle
Liimo: Lähdin vähän huonolla pohjalla, ammattikoulupohjalla yliopistoon. Olympialaisissa olin nähnyt jenkit ja tunne etten ollut kokenut kaikkea koripallosta. Siihen aikaan, miksei nykyäänkin, USA oli edellä. Vaikka jotkut sanovat etten kehittynyt siellä yhtään, omasta mielestäni olin aivan eri pelaaja kuin lähtiessäni sinne. Ammattimaisuus ja koripallon asema on käsittämätöntä. Pelaaja on suuri sankari yliopistossa. BYU:ssa sain valtavasti apua opiskeluun. Sain henkilökohtaista apua koko ajan. Keskiarvo oli jokaisella oltava tietyn rajan yli opinnoissa, eli oltiin hyvin tarkkoja että on myös määrätty määrä tunteja opiskeltuna. Koti-ikävä vaivasi ensimmäisenä vuotena, mutta sisulla selvisin. Kun olin kaksi vuotta siellä putkeen mentyäni sinne, oli etäisyys aivan eri kuin nykyään. En edes soittanut kotiin sinä aikana. Petersen (mormoonitaustalla) otti yhteyttä BYU:hun ja suositteli isoa yliopistoa, kuin toinen pienempi yliopisto, joka oli houkutellut Liimoa. Muitakin mahdollisuuksia olisi toki ollut.
Vainio: Minun oli helpompi Karin jalanjäjissä mennä BYU:n, ja Petterin lievä painostuskin vaikutti asiaan. Itselläni oli hiukan parempi kielitaito apuna kuin Karilla. Arvosta kovasti Karia, että hän oli selvinnyt siellä. Minulla ei ollut aavistustakaan kuinka suuri tähti Kari Liimo oli edelleen BYU:ssa. Hänet tunnettiin kaikkialla. Ensimmäinen vuoteni ei ollut menestys, mutta odotin seuraavilta enemmän. Mutta penkkiä lämmitin seuraavatkin vuodet pääosin. Tavoite oli kuitenkin harjoitella niin hyvin, että pysyy joukkueessa. Minulla oli siellä jo perhe. olen sanonutkin aina, että olen käyttänyt koripalloa hyväkseni – olen siltä saanut enemmän kuin sille antanut. Olen saanut koripallon kautta ammatin itselleni.
Jouduin kolmantena vuonna hiukan liriin BYU:ssa, kun rotuasiat ja ammattiyhdistysasiat nousivat esiin. Mormoniyliopistossa oli doktriinejä, jotka eivät olleet kovin tummaihoisia suosivia. Se nosti kansallistakin huomiota. Meitä vastaan mellakoitiinkin, ja tuli molotovin koktaileja kentälle. Sports Illustratedin toimittaja tuli mukaan bussimatkallemme kerran. Toimittaja haastatteli Vainiota ja kyseli suhtautumista mormoniuskontoon pelaajilta, joilla ei ollut mormonitaustaa. Pappeuden saattoi saada vain valkoinen mies, ja tästä Vainio oli sitä mieltä että se on väärin. Eikä hän toivoisi oman poikansa kasvavan Provossa. Nämä kommentit lehdessä jumittivat Vainion penkille ja hän sai tappouhkauksia puhelimeensakin. Siltikin sai vielä seuraavaksi vuodeksi stipendin. Yliopiston presidentti Wilkinson kutsui Vainion konferenssiin ja kysyi: Eikö ollutkin niin että teitä lainattiin lehdessä väärin. Ei auttanut yhtään, että Vainio totesi, että lainattiin oikein.
Finneman: Pääsin Ruotsissa pelanneen ystäväni kautta Dowling collegeen. Itselläni oli takana Teku Suomessa, joten minulla ei ollut mahdollisuutta päästä suureen yliopistoon. Jerry Lee pelasi samassa joukkueessa kanssani. Minulla ei ollut urheilustipendiä vaan ulkomaalaisstipendi, jonka USA:n valtio takasi ulkomaalaisille. Koulu ei ollut käyttänyt kaikkia stipendejään. USA:ssa olo oli viimeisiä vuosia kun pelasin koripalloa, ja täytyy sanoa että vanhalla iälläkin voi oppia paljon. Hamri etten mennyt jenkkeihin jo vuosikymmen aiemmin. Laskin, että teknikkona, kun opettelen kieliä, saan töitä. Siksi menin Ruotsiin pelaamaan oppiakseni kielen, ja siitä USA:han oppimaan toisen kielen. Klosterneuburigissa opin vielä saksan kielen.
Liimo: Suuri ero Suomeen on siinä, että yliopistossa on 4-5 täysipäiväistä valmentajaa. Kokonaisuus on niin hiottu. Jenkkien joukkuepelaaminen oli aivan omalla tasollaan.
Vainio: Valmennuskulttuuri oli autoritääristä, vaikkei Tuomisen Kallun valmennusfilosofiaa humaaniksi voinut kutsua. BYU:ssa ensimmäisenä vuonna hävisimme yhden matsin, taisi olla ainoa hävitty ottelu koko vuonna, juoksimme seuraavana päivänä harjoituksissa viisi tuntia. Juoksimme ja itkimme. Nivusissani oli hankauma, ei pystynyt kävelemään edes, mutta juoksun jälkeen hoipertelimme pois salista. Tämän jälkeen emme hävinneet enää matseja sillä kaudella.
Liimo: Jenkeissä on itse pidettävä huoli siitä, että kehität itse taitojasi ja pärjäät. Pelaajan on sovittava systeemiin. Apulaisvalmentajat scouttaavat ja auttavat päävalmentajaa, eivät niinkään kehitä yksilön taitoja.
Koonnut Jari Toivonen, Koripallomuseo
Legendat
Poseerauskuvassa Kari Liimo, Teijo Finneman ja Ville Vainio. © Kai Kilappa