Pyrintö tuli toisella jaksolla
Jukka Matinen oli kovassa puristuksessa. Jukan olkapää meni sijoiltaa ja häntä odottaa jonkunlainen huili.
Vierailija KTP aloitti vahvasti, hyökkäys onnistui ja kotijoukkue oli vaikeuksissa. Damon Williams saatiin puolustettua hyvin ja muutenkin vierailijan peli toimi hyvin.
Toisella jaksolla Pyrintö lisäsi puolustuksen intentisiittiä ja vierailija ei saanut enää tehtyä hyviä heittopaikkoja. Hyvällä puolustuksella ja sitä kautta nopeilla hyökkäyksillä jätettiin vierailija taakse. Ottelu oli kotijoukkueen valmentajan Pieti Poikolalan sadas runkosarjavoitto.
Bennett Davis:
Me aloitettiin hyvin ja saimme pelin käyntiin paremmin kuin kotijoukkue, lisäksi saimme levypalloja ensi jaksolla, mutta toisella jaksolla pelimme hieman hiipui.
Olli Ahvenniemi, Pyrintö:
Ei ne normaalia isompia kavereita olleet, ihan normaalipeliä vaan. Meilla oli aika tahmeata puolustamista ensimmäisellä puoliajalla. Oli muutamia pieniä juttuja, jotka sitten saatiin toisella puoliajalla otettua pois. Lisäksi levypallopeli saatiin paraemmaksi.
Lars Ekström, KTP:
Puolustus olisi pitänyt olla parempi myös toisella jaksolla, ensimmäisellä jaksolla tilanne oli ok. Levypallot oli ensi jaksolla hallussa, mutta toisella jaksolla hävittiin levypallot 17 levyrillä. Toisella jaksolla Pyrintö alkoi myös pelata fiksummin. Pitää vaan alkaa pelata paremmin ja harjoitella pikku juttuja, pitää pystyä pelaamaan koko ottelu eikä vain puoliaikaan asti. Vähän sellainen passiivinen olo jäi toisesta puoliajasta. Toimittaja: Mites Bellin ja Davisin asema, ollaanko ukkoja laittamassa pihalle? Periaatteessa joukkuetta rakennetaan kotkalaisien pelaajien ympärille ja siihen otetaan sellaisia vahvistuksia kun tarvitaan. Jos jotain tuollaista olisi tekeillä, niin eihän sellaisesta voisi puhua. En ole kauhean tyytyväinen näihin kahteen jenkkiin, tosin Davis pelasi tänään ihan ok pelin. Ensimmäisellä puoliajalla Davis hoiteli Williamsin puolustamisen ihan kohtuullisesti. En tiedä varmaa, mitä Jukan kädelle kävi, todennäköisesti olkapää lähti sijoiltaan ja saatiin takaisin, nyt vaan hoidetaan ja katsotaan miten tervehtyy. Toimittaja: Mites Ekström, tappioita kun tulee, niin oletko huolissasi omasta asemastasi? Se ei ole sellainen asia, joka olis ensimmäiseksi mielessä, en osaa edes miettiä noin päin asioita. Jos jotain tapahtuu, sitä ennen sitä ollaan vaan normaalisti. Normaalisti tavataan seuran johdon kanssa kerran viikossa ja ne palaverit koskevat yleensä muuta. Siellä on johdossa ihan koripalloasiantuntija, Jyrki Lindström, joten homma toimii moitteettomasti.
Pieti Poikola, Pyrintö:
Pelit ovat voittamisia ja häviämisiä, kaksi edellistä ottelua on hävitty, joten voitto aina maistuu. Kotka on laadukas joukkue ja ensimmäisellä puoliajalla he näyttivät meille, miten pelataan. He pelasivat hyvää palloscreeniä ja heittivät siitä kolmosia sisään ja mehtiin vielä peruspuolustusvirheitä, niin pelimme oli vähän vaiheessa. Toisella jaksolla meidän puolustuksemme parani ja intensiteettimme nousi, mikä osaltaan ratkaisi pelin. Siten myös hyökkäyspelimme parani. Positiivisinta oli se, että ensimmäistä kertaa olimme paremmin puolustava joukkue toisella jaksolla.
Ottelun pelaaja

- Kotijoukkueen kapteeni Antero Lehto esitti vakuuttavaa peliä.

Pressitilaisuus.
Ottelun linkit
- Valokuvagalleria
- Tilastot
Tilastot basket.fi:ssä - Pyrinnön kotisivut
Vierailijan kotisivut